Venäjä sijoittuu lännen ja idän sivilisaatioiden väliin ja venäläiset ovat seuranneet trendejä hyvin tarkoin. Heitä on aina viehättänyt läntinen suhtautuminen yksilön rooliin historian kulussa:

 Antakaa minulle akseli, niin käännän maailman!

Iivana Julma, Pietari Suuri, Vladimir Lenin ja heidän seuraajansa ovat kautta aikojen yrittäneet tehdä sen. Malli on aina haettu kulloisestakin kilpailevasta valtiomahdista: Byzantiasta, Ruotsista, Ranskasta, Saksasta, Yhdysvalloista… Vaikka innostaja on useimmiten ollut vihollinen, sitä matkitaan: Jotta voi lyödä vihollisen täytyy tuntea se!

Venäläiset ovat huomanneet, että lännessä pyrkimys kääntää akselia kunnolla on aina nostanut sidosryhmien meteliä ja synnyttänyt oikeudellisia ongelmia: villissä lännessä jokaisella on oikeus tehdä vain sitä, mikä ei aja muita ahtaalle.

Lännessä epäilevä vähemmistö on käännytettävä varovasti ja näin on päästy vain puolittaisiinnyksimielisyyteen ja tuloksiin. Yksilöllinen kokeilija on aina joutunut etsimään laissa sopivankokoista aukkoa.  Voivatko venäläiset sallia tällaista ajanhukkaa itselleen?

Kun Pietari Suuri rakensi Venäjästä eurooppalaista merivaltiota, koko Venäjällä ei saanut rakentaa yhtään kivitaloa ennen kuin uusi pääkaupunki Sankt-Petersburg oli valmis.

Kun töitä on paljon ja aikaa vähän, menestyjä luo pelisäännöt paikan päällä

Silloin muistista tulee hyvin lyhyt ja mitään ei rajoita mielikuvitusta. Valitusta suunnasta ei ole tarvinnut tehdä kenellekään selkoa, paitsi Jumalalle ja omalle itselleen. Näin venäläisen päätöksentekijän yläpuolella ei ollut vain aukkoja pilvissä, vaan koko kultaisen taivaan loisto!

Kun jokainen uusi linja on aina ollut ainoa oikea niin epäilyt sen hyödyllisyydestä ja realistisyydestä on aina ymmärretty heikkomielisyyden ja/tai vallanjanon merkiksi. Poliittinen ja taloudellinen kamppailu silloin muuttuu taisteluksi, joka ei tunne sääliä.

Itsetunnon tuskat ovat täyttäneet venäläisten päätöksentekijöiden unet ja muistelmat. Kirjailijat ja runoilijat ovat ryhtyneet neuvomaan vallanpitäjijä…

Tavan mukaan jokainen uusi kehä rakentuu edellisen kieltämisen varaan:

Aloita kaikki nollasta!.

Vanha lainsäädäntö on aina jäänyt uusien voittajien jalkoihin. Siksi moni uusi laki on saanut myös takautuvan voiman osoittakseen, että uusi tulokas hallitsee ei vain tulevaisuuden, vaan myös menneisyyden. Hänen ukaasinsa voivat olla oikeudellisesti ristiriidassa keskenään ja vaikkapa perustuslain kanssa. Ainoa lohtu on silloin ollut huumori, jolla on pehmennetty Venäjän tien kolhuja. Yllätyksista ja ristiriidoista ovat tulleet tärkeitä elämän pelin osia. Ne pitävät yhteisöä jännityksessä sen suhteen kuka seuraavaksi tulee vetämään show:ta.

Jokainen perestroika on tähdännyt Venäjän eurooppalaistamiseen

Toivo siitä on tuonut ulkomaiset pääomat maahan. Romanovien aikana niillä rakennettiin mm. valtava rautatieverkosto, jota pitkin tsaarienaikaisen Venäjän päävientituote vilja meni satamiin. Reformeista ilman maata jääneet talonpojat takaavat teollisuudelle halvan työvoiman ja viljalle kilpailukykyiset vientihinnat.

Maan teollistaminen tapahtui luotolla, ennen kaikkea belgialaisella ja ranskalaisella rahalla. Valtio kanavoi sen liikepankkien kautta. Näin hallitsijan ote kapitalisteista varmistui. Korvaukseksi lojallisuudesta kapitalistit lainasivat valtioille rahaansa kalliiseen hintaan.

Tsaarien oli vaikea saada luottoa ulkomailta: kun heidän valtansa oli juridisesti rajaton, kuka saisi heidät maksamaan velkansa pois? Kun valtion viljatulot romahtivat, järjestelmä kaatui velkoihinsa…

Ratkaisu Saksasta

Karl Marx ajatteli, että kehittyneen kapitalismin päämärä oli sosialismi – maanpäälinen taivas, jossa olisi kehittynyt teollisuus ja mahtava työväestö. Viime vuosisadan alussa maan teollistaminen kapitalismin avulla jäi Venäjällä kesken. Mutta kannattako tuhlata aikaa kapitalismiin, jos se kuitenkin olisi vain välivaihe? Jos kapitalismin sijasta aloitettaisiin suoraan sosialismin rakentaminen?

Työväenluokan diktatuuri oli vastakkainen kapitalistien diktatuurille. Siksi taloudellinen tehokin ryhdyttiin laskemaan päinvastaisella tavalla: yrityksen taloudellinen

tulos kasvoi suhteessa kuluihin

Mitä enemmän yritys kulutti raaka-aineita ja energiaa, sitä enemmän se sai varoja valtiolta ja sitä suuremmaksi kasvoi sen logistiikansa ketju. Ei ihme, että neuvostoliittolaiset sotkivat helposti toisiinsa liikevaihdon ja voiton.

Resurssien jako tapahtui tiukasti Moskovan Gosplanin kautta. Yritysten johtajiat markkinoivat itseään suunnitelmatalouden käytävillä ja kilpailivat verisesti resursseista…

Vallan vaihdon yhteydessä ulkomainen luotto aluksi oli tyrehtynyt, mutta öljy, hiili, puu ja muut raaka-aineet korvasivat venäläisen vehnän valuutan lähteenä. Talonpojat ohjattiin rakentamaan kaupunkeja ja tehtaita. Oljystä saadut dollarit menivät maan teollisuuden vahvistamiseen ja nyt puuttuvaan viljaan.

Siksi viljelysmaa-alueen lähes kaksinkertaistaminen muodostui keskeiseksi osaksi viimeistä viisivuotisohjelmaa. Projekti veden johtamisesta kahdesta Siperian jättiläisjoesta Keski-Aasiaan piti tulla valmiiksi viime vuosisadan loppuun mennessä…

Sitkeä kansa

Historia on opettanut suomalaisille poikkeuksellisen käytännöllisen tavan suhtautua Venäjään. Suomalaiset ovat oppineet ottamaan jokaisesta täyskäännöksestä maksimaalisen hyödyn, joka korvaa käännöksen mahdollisesti tuomat epämielyttävät asiat.

Venäläisiksi emme halua

Tsaarien aikoina heidän tilauksensa työllistivät suomalaisia. Kun Suomi oli itsenäistynyt, yhteistyö lakkasi, mutta pian taas jatkui sotakorvausten ja sitten clearing-kaupan muodossa.

Tarkoitus oli hyvä: pyrittiin sitomaan Suomen teollisuuden kehittyvät alat -ja samalla Suomen kansan sympatiat – Neuvostoliittoon. Kotimaisuusaste asetettiin korkealle. Suomalaisista tavaroista tuli hyviä mutta kalliita.

Järjestelmä osoittautui talouden kehittämisessä ja työllistämisessä niin menestykselliseksi, että sen äkillinen päättyminen oli kaikille epämielyttävä yllätys.

Missä oli vika?

Neuvostoaikana oli tapana tuhlata aina vain enemmän. Mitä enemmän yritys tuhlasi, sitä emnemmän se sai varoja ja sitä nopeammin palkat nousivat (keskimäärin 30% kustannuksista). Ulkomailta hankittu tekniikka alensi kustannuksia eli vaikeutti suunnitelmien täyttämistä. Toisaalta se toi johtajalle mainetta ja lisää vaikutusvaltaa resurssien jaossa. Ratkaisuksi hankittujen koneiden annettiin rauhassa rikkoutua…

Tämä hämmensi läntisiä tavarantoimittajia ja sai heidät epäilemään venäläisten partnereiden työhalua ja järkevyyttä. Hälventääkseen näitä epäluuloja venäläisten piti tehdä jotain. He itsekin alkavat epäillä koko touhun järkeä.

Kustannusten kiihtyminen räjäytti järjestelmän

Koska Marx ei kirjoittanut tästä, amerikkalaiset myöntyivät mielellään opastamaan muutoksessa. Amerikkalaisten neuvojen mukaisesti valtio luopui teollisuuden kehittämisestä ja ryhtyi keräämään veroja. Perestroika alkoi nyt päinvastaisessa järjestyksessä –

sosialismista markkinatalouteen

Clearing-kauppakin päättyi. Neuvostoliitto kutistui Venäjäksi. Liike-elämästä tuli jälleen yksityisten ihmisten asia. Rahaan ilmestyi jälleen kaksipäinen kotka ja siitä tuli heti vaihdettava. Kotkan perässä suomalaiset palaavat

vanhaan hyvään tapaan

ja omalla riskilla ruokkimaan Pietaria, hakkamaan metsiä, rakentamaan ja korjaamaan taloja sekä valmistamaan huonekaluja. He ovat nopeasti huomanneet, että vanha tuttu Pietari ei ole enää pääkaupunki, eikä mahtavan Neuvostoliiton tärkeä satama.

Sosialismissa talous toimi käytännössä ilman rahaa: se toimi siirto-, tili- ja muilla näkymättömillä ruplilla mitä ihmeellisimmillä kursseilla. Nyt piti takoa

rahasampo alkupääomien hankkimiseksi

Ruplan kurssi pudotettiin rajusti. Inflaatio kiihtyi. Seurauksena Neuvostoliiton aikaiset monopoliyritykset menettivät vaihtovarantonsa, arvonsa ja mahdollisuutensa kehittyä.

Sisäinen kysyntä putosi, ja patoutunut raaka-ainevirta riensi ulkomaille. Raaka-aineet ostettiin alhaisella kotimaisella hinnalla ja myytiin kalliilla ulkomaille. Saaduilla vientituloilla yritysten johtajat ovat voineet lunastaa yrityksensa itselleen alhaiseen hintaan. Näin he ovat lipsuneet tiukasta valtion valvonnasta pois myydäkseen omaan laskuunsa kaikki mitä irti saa.

Aluksi rahan runsaus jopa peloitti suomalaisia, jotka olivat tottuneet siihen, että venäläisillä ei ollut kasissään muuta kuin vodkapullo ja pöyreä leimasin.

Valtion verotulot romahtivat ja rahapulassa se joutui myymään oman osuutensa yrityksistä liikepankeille, jotka ovat lihonneet lännen lainojen ja budjettivarojen pyörittämisellä. Nyt liikepankit kahmivat itselleen raaka-aineteollisuuden parhaat palat. Kiitollisuuden velkansa he kuittivat rahoittamalla valtiota erittäin kalliilla lainoilla. Pian niillä oli varaa ostaa lisää valtionyrityksiä…

Ja loppu on historiaa!